perjantai 10. joulukuuta 2010

Pregame: FC Ysinolla/tnt vs. AC StaSi

Sissit kohtaavat lauantaina FC Ysinollan lauantaina 11.12. klo 13:30 Myllypuron futsal-pyhätössä. Odottavissa on jälleen vauhtia ja vaarallisia tilanteita, kun StaSin futispuolelta kuuluu hurjia huhuja kärkiparin Lehtinen ja Kinnunen joulukunnosta.
Sissien puolelta huonona uutisena on todettava, että viime pelissä loistaneet Gonsalves ja Neuvonen, sekä alkukauden puolustuksen lukko Vuojolainen joutuvat jättämään pelin väliin. Toisaalta tiiviimpi ryhmitys antaa pitkien vaihtojen erikoismies Silvoselle kultaisen mahdollisuuden saada peliin kaipaamaansa tempoa.
Lauantaina selviää onko Kinnuselle pysäyttäjää ja minne matkaavat kolme tärkeää sarjapistettä.

keskiviikko 8. joulukuuta 2010

Otteluraportti: AC StaSi – POHU/Pohjolan Hurjin 6-3 (2-2)


1-0 Laitila (Kinnunen)
2-0 Kinnunen (Neuvonen)
3-2 Kinnunen (Silvonen)
4-2 Gonsalves (Lehtinen)
5-2 Gonsalves
6-3 Lehtinen (Laitila)

Ottelu alkoi Stasin hienoisella hallinnalla ja Laitila avasi kauden maalitilinsä jo ottelun ensimmäisten minuuttien aikana tarkalla vasurin sijoituksella voimattoman POHU-veskarin längeistä. Kinnunen jatkoi hurjastelua hetkeä myöhemmin jo lukemiin 2-0. Tässä vaiheessa ottelu näytti selvältä, mutta suoraviivaisella tyylillä ja hurjalla kannustusryhmällä varustettu vierasjoukkue väänsi pelin tasoihin vielä ensimmäisen puoliajan loppuun mennessä kahdella maalilla, joissa kummassakin POHUlainen pääsi nokakkain hyviä otteita esittäneen Puhakan kanssa. Vielä ensimmäisellä puoliajalla POHUn pelaajat pystyivät ohittamaan Stasin veräjän vartijan.
Toisella puoliajalla Stasi lisäsi kierroksia ja yritys palkittiin. Silvonen kimmotti pallon tarkasti vastustajien kautta Kinnuselle, joka ei tuntenut armoa. Kuninkaallinen saalistaja näki pallon mentävän tien POHUn pakin ja veskarin längeistä ja pallo noudatti suunnitelmaa tarkalleen. Tämän jälkeen Gonsalvesin taistelu palkittiin rangaistuspotkua seuranneella maalilla ja pian tähän perään Gonza pamautti illan toisen maalinsa komean vaparikuvion jälkeen.  Lehtinen löi lopullisen sinetin POHUn pyristelyille ottelun lopuilla, kun Laitila tarjoili varman maalipaikan takatolpalle hiipineelle maailmanmatkaajalle.
Varmojan otteita esiittänyt sissi-ryhmä jatkaa tappioitta ja odottaa vielä todellista haastetta. Seuraavaksi vastaan asettuu FC Ysinolla/tnt, joka hakee vimmatusti kauden avausvoittoa Stasin kustannuksella ensi lauantaina.
Illan tähdet tarjoaa Pattayalta näkemystä itselleen hakenut El Lehtinen
*** Gonsalves *** - kova duuni molemmissa tärkeissä maaleissa.
** Laitila ** Sama. + Jäätävä tarjoilu 6-3 maaliin.
* Puhakka * Ei voinu maaleille mitään.
Tehopörssi kaudella 2010-2011:
Kinnunen: 7+1
Lehtinen: 3+2
Gonsalves: 2+0
Neuvonen: 1+3
Laitila: 1+1
Malmberg: 1+0
Tiinus: 0+1
Silvonen: 0+1
Staudinger: 0+1

torstai 2. joulukuuta 2010

Pregame: AC StaSi vs. POHU/Pohjolan Hurjin

4.12. Kolmen viikon tauon jälkeen Myllypurossa räjähtää, kun AC StaSi ja POHU/Pohjolan Hurjin ottavat yhteen.

Kolmen pisteen kaulalla peliin lähtevät sissit janoavat voittoa POHU:sta. Näin voittoputki jatkuisi kolmen ottelun mittaiseksi ja pistesarakkeessa loistaisivat maksimipisteet. Poissa pelista ovat Malmberg, Helin ja SUMU:n tuore joukkueenjohtaja Vuojolainen. Myös Stasi toivottaa KP:lle onnea ja menestystä uuteen haasteeseen.

Pelissä jännitetään pystyykö kukaan pysäyttämään Kinnusta ja saako Laitila Patolan kovimman kengän suuntautumaan maalia kohti. Lisäksi Ssssit saavat riveihinsä maailmanmatkaaja Lehtisen joka on ollut hiomassa hurjaa kuntoaan Thaimaan lämmössä. Lauantaina 16.30 Myllypuroon kannustamaan Stasi voittoon.

keskiviikko 17. marraskuuta 2010

Videokooste: AC StaSi - FC Kontu/2 (pelattiin 13.11.2010)



Tässä vihdoin videokoostetta viimeisimmästä ottelusta. Suuret kiitokset kuvauksesta Gonsalvesille. Katsotaan, jos seuraavaan videoon löydetään vähän parempaa ohjelmistoa (tai editoijaa).

sunnuntai 14. marraskuuta 2010

Otteluraportti: AC StaSi – FC Kontu/2 4-2 (2-1)

1-0 Kinnunen (Staudinger)
2-0 Neuvonen
3-2 Kinnunen
4-2 Kinnunen (Neuvonen)

AC StaSille riitti rutiinisuoritus voittoon Kontusta ja näin vahva vire jatkui myös kauden toisessa ottelussa.

Ottelu alkoi tunnustellen, mutta jo kolmannessa vaihdossa Kinnunen jatkoi siitä, mihin ensimmäisessä jäi ja viimeisteli kauden kolmannen osumansa loisteliaan sivurajakuvion jälkeen. Sissien toinen osuma oli Neuvonen show. Nikon Rivaldomaiset askelharhautukset pyörittivät Kontulan pakin niin sekaisin, ettei tämä löytänyt pelin jälkeen kotiinsa. Harhautuksia seurannut tulinen laukaus ei jättänyt maalivahdille mitään mahdollisuuksia. Kontun kavennus syntyi sissien puolustuksen uinahduksesta, kun Kontun hyökkääjä pääsi kääntymään kahden puolustajan välistä vapaaseen paikkaan. Helin torjui ensimmäisen laukauksen, mutta jatkotilanteelle hänkään ei mahtanut mitään.
Toisen puoliajan alkuun sisseille sattui toinen uinahdus ja pallo sählättiin Kontulan hyökkäykselle. Helinin ensimmäisen torjunnan jälkeen Kontu sai pallon toisella yrittämällä verkon perukoille. Tasoituksen jälkeen pelin hallinta siirtyi hetkesi aikaa Kontulle. Stasi otti kuitenkin omansa, kun Kontun puolustus joutui rikkomaan läpiajoon karannutta sissikapteenia. Tuomaristo kuitenkin armahti Kontun pelaajaa, eikä antanut korttia. Seuranneesta vapaapotkusta erikoistilanteiden spesialisti Kinnunen täräytti voimalla ja Kontulan muurilla ei kestänyt kantti, vaan pallo painui oikeudenmukaisesti muurin läpi verkon perukoille. Loppuun Kinnunen täydensi hattutemppunsa tulisella laukauksella veskarin längeistä.
Sisseillä oli varaa tuhria kaksi rankkaria ja silti voitto tuli mukavalla kahden maalin marginaalilla.
Ottelun tähdet:
***Kinnunen***: Sissien Kuninkaallisella Saalistajalla oli kolmen komean maalin iltapuhde. Tällä tahdilla 30 maalin rajapyykki rikkoutuu kauden aikana.
**Helin**: Lukuisia loistavia torjuntoja ja täydellisyyttä hipovaa ajoitusta läpiajojen torjunnoissa ja vastaantuloissa.
*Neuvonen*: Loistava yksilösuoritus 2-0 maalissa. Vahvan hyökkäyspelaamisen lisäksi hyvää puolustuspelaamista.
Tehopörssi kaudella 2010-2011:
Kinnunen: 5+0
Lehtinen: 2+1
Neuvonen: 1+2
Malmberg: 1+0
Tiinus: 0+1
Staudinger: 0+1

perjantai 12. marraskuuta 2010

Pregame: AC StaSi - FC Kontu/2

Lauantaina Myllypurossa räjähtää, kun sissit saavat voitolla kautensa avanneen Kontulan ylpeyden vastaansa. Stasi lähtee sarjataulukon keulalta matkaan, mutta joutuu pärjäämään ilman Tiinus - Lehtinen tehokaksikkoa. Toisaalta ensimmäisestä ottelusta sivussa olleet Puhakka, Helin ja Gonsalves päästetään voitonnälkäisinä Kontun kimppuun.

Asiantuntijaraadin ennusteiden mukaan StaSi voittaa ottelun 62 % todennäköisyydellä. Sissien täytyy kuitenkin lähteä peliin hyvin valmistautuneena, sillä Kontulle kelpaa varmasti päänahka yhdeltä viimekauden kärkijoukkueista.

Keskiviikon herkistelevän punttisalitreenin perusteella, etenkin Silvoselta voidaan odottaa räväköitä otteita. Myös ensimmäisessä pelissä hyvin esiintyneen Kinnusen otteita kannatta seura tarkasti. Kunhan sihti saadaan maalia kohti, niin vain taivas on rajana.

tiistai 9. marraskuuta 2010

Videokooste: AFC EMU - AC StaSi (pelattiin 30.10.2010)

Vihdoin myös videomateriaalia mahtavasta ensimmäisestä ottelusta. Tästä suuri kiitos kuuluu Lehtiselle. Pelivideota analysoitaessa kannattaa kiinnittää huomioita törkeään Laitilaan kohdistuneeseen taklaukseen ajassa 06:28.

sunnuntai 7. marraskuuta 2010

Otteluraportti: AFC EMU – AC StaSi 1-5 (1-2)

30.10.2010 odotus vihdoin loppui ja futsal-kausi räjähti käyntiin. Merihaan areenalla liki 11 katsojaa seurasi kauan odotettua avausottelua AFC EMU:n ja AC StaSi:n välillä.
Ottelu alkoi Stasin hienoisella hallinnalla ja Kinnusella olikin paikka siirtää sissit johtoon, kun peliä oli pelattu puolitoista minuuttia, mutta maali antoi odottaa vielä itseään. Lopulta tulosta saatiin, kun Malmberg haisteli Inzaghimaisesti Lehtisen tulisen laukauksen haaskat verkon perukoille. Emu joutui rikkomaan jatkuvasti vikkelällä päällä ollutta Kinnusta  ja paine jatkui voimakkaana EMUn kenttäpäädyssä. Kinnunen kasvatti johdoksi 2-0 pitkästä rankkarista. EMUn veskari hairahtui jäätävään katseharkautukseen ja Kinnunun sijoitti pallon varmasti längeistä maaliin. EMUn kavennus nähtiin loistavan kulmakuvion seurauksena puoliajan lopuilla. Pian tämän jälkeen EMUlle tarjoutui mahdollisuus tasoitukseen pitkästä rankkarista, mutta Harden väläytti kobramaisia refleksejään ja torjui tulisen laukauksen yhdellä kädellä.
Toisella puoliajalla Lehtinen ohjasi numeroiksi 1-3 näyttävän poikkikentän syöttösarjan jälkeen. Tässä taitava Tiinus-Lehtinen tutkapari jatkoi siitä, mihin jäi viimekaudella. Seuraavaksi Lehtinen puhkoi EMUn puolustuksen Neuvosen kanssa nopealla seinäsyötöllä.  Tuloksena ei voinut olla kuin Lehtisen toinen maali ja numerot 1-4. Lopussa rankkari spesialisti Kinnunen kaunisteli loppulukemiksi pidemmästä pilkusta 1-5. EMUn veskari ei uskaltanut aavistaa ja Kinnunen ei jättänyt mitään sattuman varaan upealla ylänurkkalaukauksellaan.
StaSilla oli paikkoja tehdä lisämaaleja, mutta EMUn  veskari oli loistavalla pelipäällä ja piti kotijoukkuetta torjunnoillaan pitkään mukana.
Kaiken kaikkiaan AC StaSi avasi kauden odotetun vahvasti tärkeällä vierasvoitolla. Seuraavaksi vastaan asettuu kautensa 3-2 voitolla aloittanut FC Kontu/2.
Ottelun tähdet:
***Lehtinen***: Tehot 2+1 ja vahvaa liikettä läpi ottelun. Mitä muuta sitä voi pelaajalta vaatia.
**Harden**: Torjui kaiken, mikä oli torjuttavissa. Muutama tärkeä pelastus esti EMUa pääsemästä otteluun mukaan.
*Vuojolainen*: Sijoittumisen mestari ja puolustuksen viimeinen lukko. Nollasi täysin vastustajan hyökkäyspelaamisen. Ainoana miinuksena oli turha keltainen kortti.
Tehopörssi kaudella 2010-2011:
Lehtinen: 2+1
Kinnunen: 2+0
Malmberg: 1+0
Tiinus: 0+1
Neuvonen: 0+1

sarjataulukko

AC StaSi – Road To Glory

Tästä alkaa blogi, joka seuraa AC StaSin futsal joukkueen eeppisiä ponnisteluja miesten 3. divisioonan Helsingin piirin 1. lohkossa.  Luvassa on veret seisauttavia otteluraportteja ja viiltäviä analyysejä pitkin raskasta kautta.
"He (Newcastle manager Graeme Souness) has just gone behind my back in front of my face."
–Craig Bellamy